Paperback on kevyt ja saavutettava e- ja asiakirjojen lukusovellus
kaikille satunnaisista lukijoista vaativiin tehokäyttäjiin. Se on
suunniteltu ruudunlukijaystävällisyyttä, suorituskykyä ja turhista
ominaisuuksista riisuttua käyttökokemusta ajatellen.
Järjestelmävaatimukset
Paperback toimii Windows 10:ssä ja 11:ssä sekä kaikissa uudemmissa
ARM-pohjaisissa macOS:n versioissa. Myös iOS- ja Android-sovellukset
ovat kehitteillä. Niistä on määrä julkaista testiversiot pian
työpöytäversio 0.9.0:n jälkeen ennen kaikkia neljää käyttöjärjestelmää
kattavaa 1.0-versiota.
Ominaisuudet
Toimii täysin itsenäisesti ilman kolmannen osapuolen ohjelmistojen
asentamista.
Toimii erittäin nopeasti myös vanhalla laitteistolla.
Yksinkertainen välilehtikäyttöliittymä, jonka avulla voit avata
rajattoman määrän asiakirjoja.
Tallentaa tarkan lukukohdan jokaisessa avaamassasi
asiakirjassa.
Muistaa valinnaisesti, mitkä asiakirjat olivat avoinna ohjelmaa
suljettaessa, ja avaa ne seuraavalla käynnistyskerralla.
Sisältää ruudunlukijoista tuttua verkkoselaustilaa muistuttavan
navigointitoiminnon, jonka avulla voit liikkua asiakirjoissa nopeasti ja
vaivattomasti.
Sisältää tehokkaan etsintäikkunan, jossa on muun muassa historia ja
sääntölausekkeiden tuki.
Voidaan käyttää massamuistiversiona tai asentaa siten, että
tiedostokytkennät määritetään automaattisesti. Tukee erittäin kattavasti
yleisiä tiedostomuotoja.
Ruudunlukijoiden
yhteensopivuus
Paperback toimii sujuvasti kaikilla yleisimmillä ruudunlukijoilla.
JAWS-käyttäjien on kuitenkin hyvä tietää eräästä tunnetusta
ongelmasta.
JAWS ja pistenäytöt
Jos käytät JAWS-ruudunlukijaa ja pistenäyttöä, pitkät kappaleet
saattavat katketa, kun tekstiä vieritetään eteenpäin näytön
navigointinäppäimillä. Ongelma koskee myös nykyisen kappaleen
lukukomentoa. Tämä johtuu JAWSin virheestä RICHEDIT50W-tekstikentän
käsittelyssä, eli vika ei ole Paperbackissa. Ratkaisun löytäminen kesti
kauan, koska Visperolta on tunnetusti vaikea saada vastauksia avoimen
lähdekoodin sovellusten virheraportteihin.
Kiertotienä ongelmaan on paperback.jcf-tiedoston muokkaaminen siten,
että asetuksen “Braille Presentation and Panning” (Pistekirjoitusesitys
ja -vieritys) arvoksi määritetään “Always use DOM if available” (Käytä
aina DOMia, jos se on saatavilla). Lisäksi asetus “Pan Text by
Paragraph” (Vieritä kappaleittain) on otettava käyttöön, jotta
pistenäyttö siirtyy eteenpäin seuraavaan kappaleeseen. Näillä
asetuksilla vierityksen pitäisi toimia oikein.
Tuettavat tiedostomuodot
Paperback tukee seuraavia tiedostomuotoja:
Sarjakuvapaketit (.cbz)
CHM-ohjetiedostot (.chm)
DAISY-kirjat (.opf, .zip)
EPUB-kirjat (.epub)
FB2-e-kirjat (.fb2)
HTML-asiakirjat (.htm, .html,
.xhtml)
Man- ja BSD mdoc -muodoissa olevat
man-sivut (.1–.9, .man,
.roff sekä niiden gzip-pakatut versiot)
Paperback on suunniteltu ensisijaisesti näppäimistöllä käytettäväksi.
Alla on luettelo nykyisistä pikanäppäimistä.
Nämä pikanäppäimet toimivat Windowsissa. MacOS-komennot on merkitty
sulkeisiin. Erot johtuvat siitä, että näppäinyhdistelmät Ctrl+G, Ctrl+W
sekä Alt + vasen/oikea nuoli on varattu macOS-alustalla järjestelmän tai
muiden sovellusten käyttöön.
Tiedosto-valikko
Ctrl+O: Avaa asiakirja.
Ctrl+F4 (macOS: Cmd+W): Sulje nykyinen
asiakirja.
Ctrl+Shift+F4 (macOS: Cmd+Shift+W): Sulje
kaikki avoimet asiakirjat.
Ctrl+Shift+T: Avaa viimeksi suljetun asiakirjan
uudelleen.
Alt+F10 (macOS: Cmd+F10): Kopioi valinnan
merkityn alkukohdan ja kohdistimen nykyisen sijainnin välinen
teksti.
Alt+Shift+F9 (macOS: Cmd+Shift+F9): Palaa
valinnan alkukohtaan.
Ohje-valikko
Ctrl+F1: Näytä Tietoa-valintaikkuna.
F1: Näytä ohje oletusselaimessa.
Shift+F1: Näytä ohje Paperbackissa.
Ctrl+Shift+U: Tarkista päivitykset.
Ctrl+D: Avaa lahjoitussivu oletusselaimessa.
Asiakirjanäkymän
lisänäppäimet
Delete / Laskinnäppäimistön Delete
välilehtisäätimessä: Sulje valittu asiakirjan välilehti.
Enter tai Väli asiakirjan tekstissä:
Aktivoi kohdistimen kohdalla oleva linkki tai avaa taulukkonäkymä, kun
kohdistin on taulukossa.
Shift+F10 tai sovellusnäppäin asiakirjan tekstissä:
Avaa pikavalikko.
Tuettavat kielet
Paperback on käännetty useille eri kielille, ja uusia lisätään
jatkuvasti. Täydellinen luettelo on alla.
Jos haluat osallistua kääntämiseen, katso ohjeet käännösoppaasta.
bosnia
brasilianportugali
espanja
hollanti
japani
puola
ranska
saksa
serbia
suomi
tšekki
venäjä
vietnam
yksinkertaistettu kiina
Tekijät
Kehitys
Quin Gillespie: pääkehittäjä ja projektin perustaja.
Aryan Choudhary: pääasiallinen avustaja.
Lahjoitukset
Seuraavat henkilöt ovat lahjoittaneet Paperbackin kehitykseen. Jos
lahjoitat, nimeäsi ei lisätä tähän luetteloon automaattisesti. Vain
sellaiset henkilöt lisätään, jotka haluavat lahjoituksensa
julkiseksi.
Huom: julkista GitHub-sponsorointia pidetään automaattisen lisäämisen
perusteena.
Alex Hall
Brandon McGinty
Brian Hartgen
Debbie Yuille
Devin Prater
Felix Steindorff
Hamish Mackenzie
James Scholes
Jayson Smith
Jonathan Rodriguez
Jonathan Schuster
Keao Wright
Michael Marshall
Pratik Patel
Roberto Perez
Sean Randall
Timothy Wynn
Tyler Rodick
Muutosloki
Versio 0.9.2
Ruudunlukija ei enää lue äänikirjoissa peräkkäisiä välilyöntejä
kohdistuksen siirtyessä kirjan tekstinäkymään.
Äänikirjoissa ilmoitetaan nyt kulloisenkin äänitiedoston nimi
lukujen välillä siirryttäessä.
Sovellus ilmoittaa nyt äänikirjojen todellisen keston sen sijaan,
että kaikkien väitettäisiin olevan 24 tunnin mittaisia
Kun selainnäkymässä on siirrytty linkin osoittamaan kohtaan, näkymän
sulkeminen Esc-näppäimellä ei aiheuta enää vianmääritysilmoitusta.
Valitse kaikki -toiminnon jälkeinen kopiointi kattaa nyt koko
asiakirjan eikä pelkkää näytettävää osaa.
Etsi-toiminto siirtää suoraan löytämälleen riville eikä ruudunlukija
enää lue koko ikkunaa uudelleen kohdistuksen palatessa kirjaan.
Korjattu ongelma, jonka vuoksi ylimääräisen ZIP64-lohkon sisältämät
EPUB-tiedostot aiheuttivat ”Invalid local file header” -virheilmoituksen
sen sijaan, että olisivat avautuneet normaalisti.
Pitkissä asiakirjoissa ei enää palata alkuun, kun niitä luetaan
ruudunlukijan jatkuvalla luvulla.
Selainnäkymän linkit siirtävät nyt osoittamaansa kohtaan eivätkä
aiheuta enää ”Tiedostoa ei löydy” -ilmoitusta.
Merkitse valinnan alkukohta näppäinyhdistelmällä
Alt+F9, kopioi valinnan alkukohdan ja nykyisen sijainnin
välinen teksti näppäinyhdistelmällä Alt+F10 ja palaa
valinnan alkukohtaan näppäinyhdistelmällä Alt+Shift+F9.
Näin voit kopioida pitkän tekstijakson tarvitsematta valita sitä Shift-
ja nuolinäppäimillä. Kaikki kolme toimintoa löytyvät Työkalut-valikon
kohdasta Valitse ja kopioi.
=-näppäin ilmoittaa nyt sekä prosenttiarvon että sivunumeron (esim.
”15 %, sivu 30”). Toiminto säilyy ennallaan, jos asiakirjassa ei ole
sivunumeroita.
Automaattinen ”Asiakirja päivitetty” -ilmoitus odottaa nyt
ruudunlukijan puheen päättymistä eikä keskeytä sitä enää kesken
lauseen.
Asetukset-ikkunan Yleiset-välilehden sarkainjärjestys noudattaa nyt
näytön järjestystä, ja päivityskanava on heti päivitystarkistuksen
jälkeen.
Päivityksen jälkeen uudelleen käynnistyvän sovelluksen ikkuna
siirtyy nyt etualalle sen sijaan, että jäisi Alt+Sarkain-järjestyksessä
viimeiseksi.
Avaa sovelluksessa -valikossa ei näytetä enää sovelluksen koko
kuvausta vaan pelkkä “Paperback”.
Sanamäärä- ja Asiakirjan tiedot -ikkunoissa näytetään nyt äänikirjan
tiedostomäärä sekä kokonaiskesto.
Versio 0.9.1
Kirjanmerkkien ja muistiinpanojen merkkiäänet toistuvat nyt
macOS:ssä.
DAISY-kirjojen ääni kuuluu nyt macOS:ssä, eikä niiden aikajanaa
seurata äänettömästi.
Korjattu ongelma, jonka vuoksi kaarevat lainausmerkit, ajatusviivat
ja vastaavat merkit katosivat RTF-asiakirjoista yhdistäen samalla
ympäröivät sanat toisiinsa.
Korjattu ongelma, jonka vuoksi RTF-kuvien raakadata vuoti
asiakirjaan tekstisotkuna.
Korjattu ongelma, jonka vuoksi Viimeisimmät asiakirjat -alivalikossa
säilyi vanhentuneita merkintöjä, kunnes valikon sisältö muodostettiin
uudelleen.
Valikkojen pikanäppäimet ovat palanneet kaikkiin käännöksiin, joten
esimerkiksi venäjänkielistä käyttöliittymää käytettäessä valikkokohteita
on taas mahdollista avata korostetuilla näppäimillä.
Suuret CHM-asiakirjat avautuvat nyt jopa seitsemän kertaa
nopeammin.
Avatut asiakirjat rekisteröidään Windowsiin, joten ne näkyvät nyt
tehtäväpalkin pikavalikossa ja Käynnistä-valikon viimeisimpien
tiedostojen luettelossa.
Asetukset-valikon englanninkielinen nimi (Options) on muutettu
muotoon Settings, mikä vastaa mobiilisovelluksia sekä
macOS-käyttöjärjestelmän käytäntöä.
Paperback muistaa nyt ikkunan sijainnin, koon ja suurennetun tilan
käynnistysten välillä.
Monikkomuodot on nyt käännetty, joten lukumääriä sisältävät viestit
toimivat oikein kielissä, joissa tarvitaan yhtä useampaa
monikkomuotoa.
DAISY-kirjan ncc.html-tiedoston valitseminen avaa nyt koko
äänikirjan pelkän tekstin sijaan.
Muokkaa pikanäppäimiä -ikkunan toimintojen nimet ovat nyt
käännettävissä eri kielille.
Asiakirjan nimi näkyy nyt ensimmäisenä otsikkopalkissa, joten
avoinna olevat kirjat on helpompi erottaa toisistaan tehtäväpalkissa ja
Alt+Sarkain-näppäimiä käytettäessä.
Päivitysikkuna on nyt käännetty eri kielille.
Versio 0.9.0
Lisätty
Yleiset
Pb-niminen komentorivityökalu, jolla voi muuntaa nopeasti minkä
tahansa Paperbackin tukeman tiedostomuodon HTML:ksi, Markdowniksi tai
pelkäksi tekstiksi.
Asetusz, joka päivittää muilla sovelluksilla muokattujen
asiakirjojen sisällön automaattisesti tekstinäkymään.
Näytä lähdekoodi -vaihtoehto, joka avaa asiakirjan lähdekoodin
uuteen välilehteen, josta on hyötyä esimerkiksi Markdown-tiedostojen
muokkauksessa.
Asiakirjan teksti näytetään nyt sivuittain, minkä ansiosta jopa
kymmeniä miljoonia sanoja sisältävät kirjat avautuvat vain parissa
sekunnissa. Ilmoitathan, jos havaitset toiminnassa jotain
poikkeavaa.
Tuettavat käyttöjärjestelmät
Tuki ARM64-pohjaiselle Windowsille.
Tuki macOS:lle.
Koko näytön tilan käyttöönotto tai käytöstä poisto.
Kaikki asiakirjat
-valintaikkuna
Etsi-painike sellaisten kirjojen etsimiseen, joiden hakemistopolut
ovat muuttuneet.
Tilasuodatin ja tilarivi, joiden avulla voit suodattaa asiakirjoja
tilan perusteella sekä nähdä näytettävien ja valittujen asiakirjojen
määrän.
Ctrl+Shift+A-pikanäppäin kaikkien asiakirjojen valinnan
perumiseen.
Asetukset ja luettavuus
Luettavuus-välilehti, jossa on seuraavat asetukset:
Tekstin rivitys (siirretty Yleiset-välilehdeltä)
Näytä taulukot tekstin osana (uusi tässä versiossa, katso
jäljempää)
Fontti
Taustaväri
Riviväli
Kappaleväli
Kirjainväli
Tekstin tasaus
Rivitys-vaihtoehto ja sille oma pikanäppäin.
Asetus taulukoiden näyttötavan määrittämiseksi sekä yhtenäistetty
taulukoiden esitystapa kaikille asiakirjoille.
Navigointi
Lisätty tuki säilöittäin navigoimiselle.
Asetus, joka siirtää kohdistimen navigoitaessa rivin alkuun, kuten
ruudunlukijoiden selaustilassa.
Kohdistimen sijainnin kirjassa prosentteina ilmoittava
=-pikanäppäin.
Kirjanmerkit
Tuki tilapäisille kirjanmerkeille, joita voi olla yksi kussakin
asiakirjassa, ja ne säilyvät myös asiakirjan sulkemisen jälkeen. Lisää
painamalla / ja siirry siihen painamalla .
Sanamäärä
Sanamäärä-valintaikkunaan arvioitu lukuaika sekä mahdollisuus oman
lukunopeuden määrittämiseen, jotta tästä tiedosta on oikeasti
hyötyä.
Jos tekstiä on valittuna Sanamäärä-valintaikkunaa avattaessa,
näkymässä näytetään nyt valittujen sanojen määrä.
Pikanäppäimet
Helppokäyttöinen valintaikkuna, jossa voi muokata kaikkia
sovelluksen pikanäppäimiä.
Vientitoimintoa on laajennettu siten, että se mahdollistaa viennin
pelkän tekstin lisäksi myös HTML- ja Markdown-muotoihin.
Päivittäjä
Peruuta-painike käynnissä olevan päivityksen valintaikkunaan.
Päivittäjä varmistaa nyt, ettei ladattua tiedostoa ole
peukaloitu.
Selainnäkymä
Selainnäkymä avautuu nyt nykyisessä lukukohdassa.
DAISY-kirjat
DAISY 2.0 -kirjojen tuki.
DAISY 2.02 -äänikirjojen tuki.
Äänikirjat
Mahdollisuus äänikirjojen kuunteluun. Sovellus tukee
ZIP-tiedostoiksi pakattuja tai niistä purettuja pelkkää ääntä tai sekä
tekstiä että ääntä sisältäviä DAISY-kirjoja.
Äänitteen toiston ja pysäytyksen, eteen- ja taaksepäin kelauksen
sekä kelattaessa käytettävän aikasiirtymän muuttamisen näppäinkomennot
ja valikkokohteet.
Asetukset, joilla lukukohdistin seuraa äänitteen toistokohtaa,
määritetään äänitteen kelauksen aikasiirtymä ja valitaan, jatkuuko
toisto seuraavasta luvusta nykyisen luvun loppua pidemmälle
kelattaessa.
CHM-asiakirjat
Luetteloiden, luettelokohteiden, kuvitusten ja kuvien tuki.
PowerPoint
PowerPoint-esitykset tukevat nyt taulukoita.
Korjattu
Yleiset
Vanhoja CJK-merkistöjä, kuten GBK, Big5 ja Shift_JIS, käyttäviä
asiakirjoja ei näytetä enää pelkkänä merkkisotkuna.
Avaa viimeksi suljettu -toiminto yritti avata sovelluksen mukana
toimitettavan readme-tiedoston.
Kohdistus ei siirtynyt oikein valitulle välilehdelle Paperbackin
uudelleenkäynnistyksen jälkeen.
Verkkolevyillä sijaitsevien tiedostojen käsittelyä on parannettu.
Avaa asiakirjan kansio -toiminto siirtää nyt kohdistuksen
asianmukaisesti verkkolevyllä olevan tiedoston kohdalle, eikä
hakemistopoluissa ole enää outoja merkkejä.
Työpöytäversiossa .paperback-tiedostoja ei enää avata
automaattisesti asiakirjoja palautettaessa, vaan tiedoston löytyessä
pyydetään vahvistus.
Avaa asiakirjan kansio -toiminto siirtää nyt kohdistuksen kyseisen
tiedoston kohdalle Resurssienhallinnassa.
Käytössä oleva kieli otetaan nyt huomioon Readme-tiedostoa
avattaessa.
Paperbackin käyttöliittymä mukautuu nyt oikein tarkoilla
näytöillä.
Valikko päivittyy nyt oikein ja kohdistus siirtyy asiakirjan
tekstiin, kun ohje avataan Paperbackissa.
Windowsissa on otettu käyttöön huomattavasti turvallisempi
prosessien välinen viestintämenetelmä.
Aktiivisen asiakirjan nimi luetaan nyt välilehteä
vaihdettaessa.
Suurten asiakirjojen muistinkäyttöä on vähennetty puolittamalla
sisäisten merkkikohtaisten indeksitaulukoiden koko.
Kaikki asiakirjat
-valintaikkuna
Asiakirjan tiedot- ja Kaikki asiakirjat -valintaikkunat eivät
sulkeutuneet Esc-näppäimellä.
Otsikkopalkki ei päivittynyt, kun asiakirja suljettiin Kaikki
asiakirjat -valintaikkunasta.
Readme.html-tiedostoa ei enää lisätä Kaikki asiakirjat -luetteloon,
kun se avataan Shift+F1-pikanäppäimellä.
Asiakirjojen poistaminen Viimeisimmät asiakirjat -valintaikkunasta
sulkee nyt myös niiden aktiiviset välilehdet.
Hakusuodatin säilytetään nyt myös asiakirjan poistamisen
jälkeen.
Navigointi
Ruudunlukija puhui joissakin tilanteissa väärän rivin asiakirjassa
liikuttaessa.
Siirry riville-, Siirry sivulle- ja Siirry prosenttiin -toiminnot
siirsivät kohdistimen suurissa asiakirjoissa väärään kohtaan.
Etsi- ja Etsi seuraava -toiminnot eivät huomioineet suurten
asiakirjojen näkyvissä olevaa osaa.
Kirjanmerkit
Merkkiääni toistetaan nyt vain sellaisten sanojen kohdalla, joihin
on lisätty kirjanmerkki tai muistiinpano.
Luettavuus
Rivityksen käyttöönotto siirsi kohdistuksen asiakirjan alkuun.
Selainnäkymä
Selainnäkymäikkunan kokoa voi nyt muuttaa, eikä se avaudu enää liian
pienenä.
Kuvat näytetään nyt oikein selainnäkymässä.
Päivittäjä
Päivittäjä näyttää nyt versiotiedoissa oikein
Markdown-kooditunnisteiden sisällön.
Muita kuin latinalaisia kirjaimia sisältävien RTF-asiakirjojen
jäsennys.
RTF-tiedostojen \pict-ryhmien käsittely, jotta
upotettujen kuvien tiedot eivät enää päädy asiakirjan tekstiin.
Mobi- ja AZW3-kirjat
Mobi-kirjojen filepos-ankkurit rikkoivat HTML-elementtejä ja
aiheuttivat merkkisotkua kirjan tekstiin.
Vanhojen Mobi-kirjojen linkkien toiminta.
AZW3-kirjojen jäsennystä on parannettu huomattavasti.
Word-asiakirjat
Eri kielisiä tyylinimiä sisältävien Word-asiakirjojen otsikoita ei
näytetty oikein.
HTML- ja XHTML-asiakirjat
XHTML-asiakirjojen dl-, dt- ja dd-elementit eivät tehneet
rivinvaihtoja.
PDF-asiakirjat
Paperback käyttää nyt virheellisesti merkityille PDF-tiedostoille
varavaihtoehtona pelkän tekstin poimimista.
Paperback ei enää kaadu avattaessa PDF-asiakirjoja, joiden
otsikoissa ja/tai kirjanmerkeissä on ohjausmerkkejä.
Versio 0.8.5
Lisätty sivujen tuki EPUB-kirjoille.
Lisätty tuki salatuille Microsoft Office -asiakirjoille. Tällä
hetkellä tuetaan vanhaa ja uudempaa Wordia sekä uudempaa PowerPointia,
ja vanhan PowerPointin tuki on tulossa myöhemmin.
Lisätty tuki vanhoille Microsoft Word -asiakirjoille.
Lisätty tuki vanhoille PowerPoint-esityksille.
Lisätty tuki mobi- ja AZW3-kirjoille.
Lisätty tuki tunnisteita sisältäville PDF-tiedostoille.
Lisätty Ctrl+Q-näppäinkomento sovelluksen lopettamista varten.
Lisätty tuki sekä DAISY- että Word-muodossa oleville Booksharen
pakatuille kirjoille.
Upotettujen kuvien vaihtoehtoisen tekstin pitäisi nyt näkyä
oikein.
CHM-asiakirjoissa tuetaan nyt asianmukaisesti sisäisten linkkien
navigointia.
Korjattu “Siirry sivulle” -toiminnon virhe, jonka vuoksi tietylle
sivulle siirtyminen oli aina yhden numeron verran pielessä.
Korjattu ongelma, jonka vuoksi “Avaa muodossa” -valintaikkuna ei
sulkeutunut Esc-näppäimellä.
Korjattu lukijan pikavalikko, joka ei avautunut hiiren oikealla
painikkeella eikä sovellusnäppäimellä.
Korjattu ongelma, jonka vuoksi kohdistus siirtyi toisinaan väärään
asiakirjaan, kun niitä avattiin komentoriviltä.
Pelkkiä kuvia sisältävät PDF-tiedostot tunnistetaan taas ja sovellus
ilmoittaa niistä.
Kuvien ja kuvitusten välillä on nyt mahdollista liikkua G/Shift+G-
ja F/Shift+F-näppäimillä.
Paperback noudattaa nyt sovelluksen tumman tilan asetusta.
DAISY XML -tuki on poistettu, koska sitä ei enää tarvita.
Palattu käyttämään alkuperäistä Win32:n ensimmäisen kirjaimen
navigointia sisällysluettelopuussa.
Asiakirjan avaamisvirheestä ilmoittava ikkuna näyttää nyt
yksityiskohtaisempia virheilmoituksia.
Selainnäkymä avautuu nyt paljon nopeammin ja sulavammin.
Versio 0.8.2
Lisätty sivujen tuki RTF-asiakirjoille.
Korjattu virhe, jonka vuoksi EPUB-kirjojen ulkoiset linkit avattiin
automaattisesti selainnäkymää avattaessa.
Korjattu virhe, jonka vuoksi RTF-jäsennin ei lisännyt joissakin
harvinaisissa tapauksissa välilyöntiä sanojen väliin.
Korjattu kappaleet, jotka jakautuivat useiksi lyhyiksi riveiksi
joissakin PDF-asiakirjoissa.
PDF-asiakirjoissa on nyt perustason linkki- ja
otsikkonavigointi.
RTF:n sarkaimet ja rivinvaihdot piirretään nyt täsmälleen niin kuin
ne näkyvät asiakirjassa.
Palattu käyttämään hyväksi havaittua pdfium-kirjastoa
PDF-tiedostojen jäsentämiseen, minkä ansiosta niiden näyttäminen toimii
jälleen huomattavasti luotettavammin.
Versio 0.8.1
Lisätty Ctrl+Shift+T viimeksi suljetun asiakirjan uudelleenavaamista
varten.
Kaikki asiakirjat -valintaikkuna tukee nyt kerralla useiden
avattavien asiakirjojen valintaa.
Korjattu muutamia RTF-jäsentimen virheitä.
Korjattu muita kuin ASCII-merkkejä (kuten bosnian š, č, ć ja ž)
sisältävät tiedostopolut, jotka vioittuivat, kun tiedosto avattiin
toisen Paperback-kopion kautta.
Korjattu PDF-tekstin lukujärjestys sekä virheellinen sanaväli isolla
kirjaimella alkavien sanojen ympärillä.
Korjattu hitaat asiakirjojen lataukset suuria tiedostoja
avattaessa.
Korjattu vahvistusvalintaikkunoiden Kyllä- ja Ei-painikkeiden
lokalisointi.
Versio 0.8.0
Lisätty japanin, yksinkertaistetun kiinan ja vietnamin
käännökset.
Lisätty automaattinen päivittäjä, joka korvaa nyt nykyisen asennetun
Paperback-version sen sijaan, että vain lataisi uuden version.
Lisätty valinnainen äänipalaute kirjanmerkin tai muistiinpanon
kohdalle siirtymisestä. Kiitos Andre Louis’lle merkkiäänistä.
Lisätty RTF-asiakirjojen tuki.
Lisätty tuki DAISY XML -asiakirjoille.
Lisätty tuki Flat Open Document Text -tiedostoille.
Lisätty tuki Flat Open Document -esityksille.
Lisätty tuki erottimiin siirtymiselle S- ja
Shift+S-näppäimillä.
Kaikki yli 300 merkin pituiset siirtymät lisätään nyt
automaattisesti navigointihistoriaan.
Paperback varoittaa nyt yritettäessä avata pelkkiä kuvia sisältäviä
PDF-tiedostoja.
Versiotiedot upotetaan nyt oikein Paperbackin
sovellustiedostoon.
Asetusvalintaikkuna jaettu välilehtiin käytön ja navigoinnin
helpottamiseksi.
Siirrytty käyttämään Hayro-kirjastoa PDF-tiedostojen jäsentämiseen,
mikä parantaa luotettavuutta, nopeutta ja vähentää DLL-tiedostojen
määrää.
Koko sovellus on uudelleenkirjoitettu Rust-ohjelmointikielellä. Uusi
koodipohja on turvallisempi, lataa asiakirjat nopeammin ja sitä on
helpompi ylläpitää ja laajentaa.
Sisältöä näyttävän elementin pikavalikossa on nyt lukusovellukselle
ominaisia komentoja eikä yleisiä toimintoja, kuten Leikkaa tai
Liitä.
Versio 0.7.0
Lisätty taulukoiden tuki HTML- ja XHTML-pohjaisille asiakirjoille.
Liiku taulukoiden välillä T:llä ja Shift+T:llä ja avaa taulukko
selainnäkymässä painamalla Enter.
Lisätty alkeellinen verkkorenderöinti. Avaa asiakirjan nykyinen luku
verkkopohjaisessa renderöijässä painamalla Ctrl+Shift+V. Tästä on hyötyä
esimerkiksi monimutkaisessa muotoilussa tai koodiesimerkeissä.
Lisätty venäjänkielinen käännös. Kiitos Ruslan
Gulmagomedoville.
Lisätty “Tyhjennä kaikki” -painike Kaikki asiakirjat
-valintaikkunaan.
Päivitysten tarkistaja näyttää nyt julkaisutiedot, kun uusi versio
on saatavilla.
Useita sisäisiä uudelleenjärjestelyjä, joissa suurin osa
sovelluslogiikasta siirrettiin C++:sta Rustiin suorituskyvyn ja
ylläpidettävyyden vuoksi.
Versio 0.6.1
Lisätty tuki salasanalla suojatuille PDF-tiedostoille! #169.
Lisätty hyvin yksinkertainen toiminto edelliseen ja seuraavaan
sijaintiin siirtymistä varten. Kun painat Enteriä sisäisen linkin
kohdalla ja kohdistin siirtyy, kyseinen sijainti tallennetaan, ja siihen
voi palata komennolla Alt+vasen/oikea nuolinäppäin. #115,
Elementtilista lisätty. Tällä hetkellä se näyttää vain kaikkien
asiakirjan otsikoiden puunäkymän tai linkkiluettelon, mutta sitä on
tarkoitus laajentaa tulevaisuudessa. #173,
Lisätty asetus, jolla Paperback käynnistyy oletusarvoisesti
suurennettuna. #164,
Korjattu joidenkin EPUB-asiakirjojen virheellisesti toimineet
linkit. #167, #171, #178,
Paperback antaa nyt äänipalautteen yritettäessä avata “Viimeisimmät
asiakirjat” -valintaikkunaa, kun luettelo on tyhjä. #185.
Versio 0.6.0
Asetukset-valintaikkunaan lisätty uusi asetus, jolla Siirry-valikko
voidaan näyttää huomattavasti tiiviimmässä muodossa. Se on
oletusarvoisesti käytössä.
Lisätty asetus, jolla rakenteisten elementtien perusteella tapahtuva
navigointi palaa asiakirjan lopussa takaisin alkuun.
Työkalut-valikkoon lisätty vaihtoehto, jolla voidaan avata nykyisen
asiakirjan sisältävä kansio.
Lisätty melko yksinkertainen mutta erittäin tehokas
päivitysjärjestelmä. #28.
Lisätty perustason uniajastin, jonka voi avata
Ctrl+Shift+S-näppäinkomennolla. #117,
Lisätty OpenDocument-esitysten jäsennystuki! #105,
Lisätty OpenDocument-tekstitiedostojen jäsennystuki! #29,
Kirjanmerkit voivat nyt kohdistua koko riville tai pelkästään
valittuun tekstiin. Jos tekstiä ei ole valittuna kirjanmerkkiä
luotaessa, toiminnallisuus on sama kuin ennen versiota 0.6, ja koko rivi
merkitään. Mikäli tekstiä on valittuna, kirjanmerkki kohdistuu vain
kyseiseen tekstiin. #99.
Kirjanmerkeissä voi nyt olla valinnaisia muistiinpanoja. Siirry
muistiinpanoja sisältävien kirjanmerkkien välillä N:llä ja Shift+N:llä,
tai avaa kirjanmerkkien valintaikkuna, jossa kaikki kirjanmerkit, vain
muistiinpanot tai vain ilman muistiinpanoja olevat kirjanmerkit voidaan
valita tietyillä pikanäppäimillä. #68, #128, #156, #157, #158, #159,
Kirjanmerkeissä ei enää ole ärsyttävää “bookmark x” -etuliitettä
kirjanmerkkien valintaikkunassa. #86.
XML:ltä näyttävää HTML-koodia sisältävät EPUB-kirjat käsitellään nyt
oikein. #96.
Suurten Markdown-asiakirjojen lataaminen korjattu. #97.
Väli-näppäimen painaminen sisällysluettelon puurakenteessa ei enää
paina OK-painiketta. #121,
Välilyöntien käsittely korjattu pre-tagien alussa sekä HTML- että
XHTML-asiakirjoissa.
Korjattu virhe, jossa kohdistus ei siirtynyt takaisin tekstikenttään
Paperbackin ikkunaan palattaessa.
“Siirry prosenttiin” -valintaikkunan tekstikenttä päivittää nyt
oikein liukusäätimen arvon.
Mukautettujen HTML ID -tunnisteiden renderöinti korjattu
Markdown-asiakirjoissa. #113.
Markdown-koodilohkojen sisällä oleva HTML renderöidään nyt oikein.
#79.
Kun kirja ladataan komentoriviparametrilla jo käynnissä olevaan
Paperback-kopioon, virheilmoitusta ei enää näytetä, vaikka dokumentin
lataus kestäisi yli 5 sekuntia.
Asetukset ladataan ja tallennetaan nyt asianmukaisesti, kun
Paperback on käynnissä järjestelmänvalvojana. #148,
Kirjanmerkki voidaan nyt poistaa suoraan kirjanmerkkien
valintaikkunasta. #100,
Asiakirjan kirjanmerkkien ja lukukohdan tuonti ja vienti on nyt
mahdollista. Luotu tiedosto nimetään asiakirjan tiedostonimen
perusteella ja sen tunniste on .paperback. Mikäli tällainen tiedosto
löytyy ladattaessa asiakirjan kansiosta, se ladataan automaattisesti.
Muussa tapauksessa voit tuoda sen manuaalisesti Työkalut-valikon
toiminnolla. #146,
Asiakirjojen sisäiset linkit ovat nyt täysin tuettuja. Siirry niiden
välillä eteen- ja taaksepäin K- ja Shift+K-näppäimillä ja avaa tai
aktivoi linkki Enterillä. #74, #87, #126, #129, #130.
Tehty useita sisäisiä uudelleenjärjestelyjä, jotka nopeuttavat
ohjelmaa ja pienentävät binääriä.
Markdown-sisältö esikäsitellään nyt CommonMark-yhteensopivaksi ennen
renderöintiä.
Luetteloiden ja niiden kohteiden välillä navigointia tuetaan nyt
täysin. Voit siirtyä luetteloiden välillä L- ja Shift+L-näppäimillä ja
luettelokohteiden välillä I- ja Shift+I-näppäimillä. #119,
Tavallisen Delete-näppäimen lisäksi myös numeronäppäimistön Deleteä
voi nyt käyttää asiakirjojen poistamiseen välilehtipalkista.
Paperback voidaan nyt haluttaessa pienentää ilmaisinalueelle. Tämä
asetus on oletusarvoisesti poissa käytöstä, mutta kun se otetaan
käyttöön, Paperbackin järjestelmävalikon pienennystoiminto siirtää
sovelluksen ilmaisinalueelle, josta se voidaan palauttaa napsauttamalla
Paperbackin kuvaketta. #49,
Paperback on nyt käännettävissä eri kielille. Sen tukemien kielten
luettelo on toistaiseksi melko pieni, mutta se kasvaa jatkuvasti. #75, #92, #95, #134, #137, #141,
Paperbackilla on nyt virallinen verkkosivusto osoitteessa paperback.dev.
PPTX-asiakirjoissa olevat diat näytetään nyt yksinkertaisessa
sisällysluettelossa. #122.
Asiakirjan tiedot -valintaikkunassa näytetään nyt avoimen asiakirjan
koko polku. #139,
Asennusohjelma sisältää nyt vaihtoehdon, jolla readme-tiedosto
voidaan avata selaimessa asennuksen jälkeen.
Viimeisimpien asiakirjojen luetteloa on laajennettu huomattavasti.
Sen sijaan, että se näyttäisi vain 10 viimeksi avattua asiakirjaa,
näytettävä määrä on nyt mahdollista määrittää itse, ja muut aiemmin
avatut asiakirjat ovat käytettävissä erillisen valintaikkunan kautta. #78, #80, #84,
Useita pieniä parannuksia jäsentimiin kautta linjan, kuten tyhjän
rivin lisääminen diojen väliin PPTX-esityksissä, rivinvaihtojen
käsittelyn korjaaminen Word-asiakirjojen kappaleissa ja
luettelokohtamerkkien lisääminen.
Korjattu EPUB-kirjojen sisällysluettelot, joissa oli URL-koodattuja
tiedostopolkuja ja/tai fragmenttitunnuksia.
Korjattu ongelma, jossa XHTML-otsikoissa olevat välilyönnit
poistettiin oudosti.
Korjattu HTML-asiakirjojen sisäkkäisten pre-tagien sisällä olevien
välilyöntien käsittely.
HTML- ja Markdown-asiakirjat tukevat nyt sisällysluetteloa. Kun
HTML- tai Markdown-asiakirja ladataan, Paperback muodostaa
sisällysluettelon asiakirjan otsikkorakenteesta ja näyttää sen
Ctrl+T-näppäinkomennolla avattavassa valintaikkunassa.
HTML-asiakirjoissa käytetään nyt title-tagin mukaista otsikkoa,
mikäli sellainen on määritetty. Muutoin käytetään edelleen tiedoston
nimeä ilman tunnistetta.
Puhumiseen käytetään UniversalSpeech-kirjaston sijaan aktiivista
aluetta. Tämä tarkoittaa, ettei ohjelman mukana enää toimiteta
ruudunlukijoiden DLL-tiedostoja, ja nyt tuetaan useampia
ruudunlukijoita, kuten Microsoft Narratoria.
ZIP-kirjastoja on vaihdettu, jotta voidaan avata laajempi valikoima
EPUB-kirjoja. #73.
Valintaikkuna, joka kysyy asiakirjan avaamista pelkkänä tekstinä, on
uudistettu kokonaan ja se mahdollistaa nyt asiakirjan avaamisen pelkkänä
tekstinä, HTML:nä tai Markdownina.
“Siirry prosenttiin” -valintaikkuna sisältää nyt tekstikentän, johon
voit syöttää prosenttiluvun manuaalisesti. #66.
HTML-jäsennin tunnistaa nyt dd-, dt- ja dl-elementit
luetteloelementeiksi.
EPUB-kirjojen sisällysluettelot säilytetään jälleen täsmälleen
sellaisina kuin ne ovat.
Unicode-merkistöön sisältyvä ei-sitova välilyönti käsitellään nyt
tyhjiä rivejä poistettaessa. #71.
Sovellus kysyy tuntemattoman tiedoston avaustapaa vain ensimmäisellä
kerralla, ei enää joka avauksella.
Versio 0.4.1
Lisätty asennusohjelmaan valinnainen Käynnistä-valikon kuvakkeen
luonti.
Sisällysluettelon pitäisi nyt olla joissakin tapauksissa siistimpi.
Esimerkiksi jos ala- ja ylätason kohde sisältävät saman tekstin samassa
kohdassa, nyt näytetään vain ylätason kohde.
Lisätty kirjanmerkkien tuki. Voit lisätä niitä asiakirjoihin
rajattomasti. Siirry niiden välillä eteen- ja taaksepäin B- ja
Shift+B-näppäimillä, lisää kirjanmerkki näppäinkomennolla Ctrl+Shift+B
ja avaa tiettyyn kirjanmerkkiin siirtävä valintaikkuna näppäinkomennolla
Ctrl+B. #13.
Massamuistiversion ZIP-paketin lisäksi on nyt saatavilla
asennusohjelma. Se asentaa Paperbackin Program Files -hakemistoon ja
määrittää tiedostoliitokset automaattisesti. #33.
BOM-merkkejä sisältävät tekstitiedostot dekoodataan nyt oikein, eikä
BOM enää näy tekstin alussa.
Tilariville lisätty paljon uutta tietoa. Se näyttää nyt nykyisen
rivin, merkin ja luetun osuuden prosentteina. #51.
HTML-kommentteja tai script- ja style-tagien sisältöä ei enää
näytetä tekstitulosteessa.
Jos komentorivillä annetaan suhteellinen polku, Paperback tulkitsee
sen oikein.
Prosenttisiirtymää käsitellään nyt omassa liukusäätimeen
perustuvassa valintaikkunassaan, joka voidaan avata näppäinkomennolla
Ctrl+Shift+G. #57.
Asiakirjoille, joilla ei ole nimeä tai tekijää, asetetaan nyt aina
niiden oletusarvot.
Sijainnin tallennuslogiikka on nyt paljon älykkäämpi ja kirjoittaa
levylle vain silloin, kun se on ehdottoman välttämätöntä.
Asiakirja, joka oli aktiivisena Paperbackin sulkemishetkellä,
avataan nyt uudelleen sovelluksen käynnistyessä.
Siirry riville- ja Siirry sivulle -valintaikkunoihin syötetty tieto
puhdistetaan nyt tarkemmin.
Korjattu EPUB 3 -kirjojen sisällysluettelonavigointi, kun
manifestissa on suhteellisia polkuja.
Korjattu EPUB-kirjojen sisäkkäiset sisällysluettelokohdat, jotka
siirtävät kohdistimen väärään kohtaan.
Korjattu joissakin tilanteissa ilmenevä kaatuminen sovellusta
lopetettaessa. #45.
Lisätty asetusvalintaikkunaan asetus, jolla otetaan rivitys käyttöön
tai poistetaan se käytöstä.
Paperbackin kehitystä varten lahjoittaminen on nyt mahdollista joko
ohje-valikon uudella Lahjoita-vaihtoehdolla tai GitHub-koodivaraston
pääsivun alalaidassa olevan “Sponsor this project” -linkin kautta.
Markdown-asiakirjoilla on nyt aina nimi, ja Paperbackin pitäisi nyt
pystyä lataamaan käytännössä mikä tahansa Markdown-tiedosto. #52.
PDF-asiakirjoilla on nyt aina nimi, vaikka metatiedot puuttuisivat.
#56.
Otettu käyttöön Chromiumin käyttämä PDF-kirjasto, joka parantaa
merkittävästi PDF-tiedostojen jäsennyksen luotettavuutta koko
sovelluksessa. #41.
Samanaikaisesti voi nyt olla käynnissä vain yksi Paperback-kopio.
Jos käynnistät paperback.exe:n tiedostonimellä ohjelman jo ollessa
käynnissä, kyseinen asiakirja avataan jo käynnissä olevaan kopioon.
Voit nyt sulkea välilehtisäätimessä näkyvän asiakirjan painamalla
sen kohdalla Delete-näppäintä.
Versio 0.2.1
“Siirry sivulle” -valintaikkunan sivunumerokentän selitteessä
näytetään nyt sivujen kokonaismäärä. #46.
Asiakirjan sisällöstä voidaan nyt siirtyä Sarkain-näppäimellä
avoimien asiakirjojen luetteloon. #19.
Korjattu virhe, jossa otsikkonavigointinäppäimet saattoivat
toisinaan avata viimeisimpiä asiakirjoja, jos niitä oli tarpeeksi. #47.
Paperback poistaa nyt tarpeettomat pehmeät tavuviivat
tekstitulosteesta.
Korjattu otsikkonavigointi, joka siirsi toisinaan väärän merkin
kohdalle.
Lisätty tuki PDF-asiakirjoille. Siihen sisältyy myös mahdollisuus
sivujen välillä siirtymiseen. #12, #37.
Lisätty otsikkonavigoinnin pikanäppäimet HTML-sisällölle, kuten
EPUB-kirjoille ja Markdown-asiakirjoille. Nämä pikanäppäimet on
suunniteltu toimimaan samalla tavalla kuin ruudunlukijoissa. #3.
Korjattu EPUB-tiedostojen lataus, kun manifesteissa on
URL-koodattuja tiedostonimiä. #20.
Upotettua XHTML:ää sisältävien EPUB 3 -kirjojen avaaminen on
korjattu. #35.
Jos asiakirjassa ei ole sisällysluetteloa tai lukuja, vastaavia
valikkokohteita ei enää vain poisteta käytöstä, vaan sen sijaan puhutaan
asianmukainen ilmoitus. #39.
Lisätty viimeisimpien asiakirjojen valikko. Se tallentaa tällä
hetkellä 10 viimeksi avattua asiakirjaa, ja Enter-näppäimen painaminen
jonkin kohteen kohdalla avaa kyseisen asiakirjan luettavaksi. #32.
Etsi-valintaikkuna on kirjoitettu kokonaan uudelleen, joten sitä on
nyt paljon helpompi käyttää. Siihen on lisätty myös viimeisimpien 25
haun historia sekä sääntölausekkeiden tuki. #21.
Aiemmin avatut asiakirjat muistetaan nyt myös sovelluksen
uudelleenkäynnistyksen jälkeen. Tämä toiminto voidaan määrittää
Työkalut-valikon uudesta Asetukset-kohdasta. #18.
Lisätty näppäinkomento Shift+F1, joka avaa readme-tiedoston suoraan
Paperbackissa.